sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Loppiaisurakointia

Autotalli etenee vauhdilla. Samalla, kun unelmoin kaarisillasta, teki sähkömies johdotuksia autotallissa ja varastossa. Kun hän lähti, soitin rakennusmiehelle, että nyt vihdoin on sähkäri käynyt eli nyt pääsisi levyttämään. Ja niin hän tuli torstaina kaverinsa kanssa hommiin. Torstai-iltana käväisin katsomassa ja totesin, että kaikki seinät oli saatu peittoon ja osa kattoa. Perjantaina tuli kattokin valmiiksi ja yllättäen he myös siivosivat omat sotkunsa!!!! Aivan mahtavaa!!!!!

Minä jo tiistaina olin hankkinut maalit valmiiksi ja torstaina kyselin jo talkooväkeä maalaushommiin. Perjantaina sain vanhempani maalausavuksi, eikä mennyt kolmella ihmisellä kauaa, kun katto ja seinät oli pohjamaalattu. Lauantaina ja sunnuntaina maalattiin kaikki pintamaalilla ja nyt maalaushomma on valmis.


Ihanaa, että sain maalausapua. Kolmestaan yhteen maalauskertaan meni aikaa alle 3 tuntia, mutta jos olisin tehnyt työn yksin, olisi aikaa kulunut kolminkertainen määrä, sekä tauot, on katonmaalaaminen sen verran rankkaa hommaa.

Huomenna soitan sähkömiehelle, että nyt saisi tulla tekemään sähköhommat loppuun.

Autotallista puuttuu sähköjen lisäksi enää ovi- ja ikkunanpielilaudat sekä iso nosto-ovi. Sen kanssa on Kastellilla käynyt joku moka, että se ei tullutkaan samassa kuormassa muiden ovien kanssa. Nyt sitä joutuu odottamaan toista kuukautta. Juu ja puuttuu sieltä myös rännit yms.

Autotallin sisustusta olen jo hiukan suunnitellut, siis hyllyjä jne. Mutta siihen tuli perjantaina kylmää kyytiä, kun sain vihdoinkin, parin yhteydenoton jälkeen, kaivinkoneen laskun. Syyskuussa sain hinta-arvion 3000 - 4000 euroa. Ihan ei pitänyt paikkansa, koska lasku oli hiukan alle 7500 €. Okei laskulla oli mukana kivitavaraa, joka minun piti maksaa erikseen, mutta silti kaikki se, mitä ymmärsin kuuluvan tuohon hinta-arvioon, oli laskulla n. 6000 €. Ei kiva!!! Mutta enpä pysty siitä valittamaan, koska sain vain suullisen hinta-arvion. Nyt sitten yritetään kiristää arkikuluista hiukan säästöön, että saisi hyllyjä ja muita säilytyskalusteita autotalliin. Ja että saisi hankittua niitä kasveja autotallin ympärille, ettei siihen muodostu mitään leinikkipeltoa.

Näillä mietteillä lopetellaan lomaa ja suunnitellaan työviikkoa...

2 kommenttia:

  1. Hieno talli tulee! Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että se on jo noin pitkällä. Pääset pian hyödyntämään sisätiloja ja kesällä muokkaamaan ympäristöä.
    Nuo suulliset hinta-arviot urakoitsijoilla tuntuvat aina olevan alakanttiin. Ja kirjallisia on uskomattoman vaikea saada.

    VastaaPoista