lauantai 25. marraskuuta 2017

Pohja valmistui

Tiistaina sain ilouutisen töihin, autotallin pohjat ovat valmistuneet... Kyllä tuli kiire kotiin tarkistamaan tilanne :) Silloin en ottanut kameraa mukaan tutkimusmatkalle, oli jo niin hämärää. Enkä ehtinyt kameran kanssa ulos ennen tätä päivää, kun töiden jälkeen on jo niin hämärää, jopa pimeää.



Viimeiset savikasat vietiin pois ja osa levitettiin pihalle. Tuota alakuvan savikenttää olen jo vähän suunnitellut, koska sille on pakko tehdä jotain nopeasti. Muuten on savikko täynnä leinikkiä :( Maastoon sopivin pinta olisi kuntta, mutta eihän kuntta viihdy kosteassa savikossa. Joten jotain muuta on keksittävä... Joku puu tai pensas, mutta mikä ???? Pohjalle ehkä varjoyrttiä. Onneksi on aikaa miettiä koko tuleva talvi :)

Jotain ihmeteltävää nuo perustukset toivat. Kastelli haluaa, että perustukset on täytetty ennen rungon pystytystä. Mutta ihan kaikkea ei voinut täyttää, koska autokatoksen pilarit täytyy vielä kiinnittää anturoihin, joten anturat oli jätettävä näkyviin.


Näiden anturoiden väliin jätetiin pieni kasa kivitavaraa, jotka minä sitten lapioin paikoilleen... En viitsinyt tuota varten enää ottaa kaivinkonetta.

Mutta kummalliselta tuntuu, että Kastelli asettaa tiukkoja ehtoja rakentajalle, mutta he eivät itse tee laadukasta työtä. Perustukset eivät todellakaan ole hyvin tehty, mm. näitä pilarianturoita on siirretty pari kertaa, että ovat oikealla paikalla. Ja vähän muutakin sanottavaa on ollut, viimeiset korjaukset tehdään ensi keväänä (kesänä). Onneksi minulla on tarkka vastaava mestari :)

Aamupäivän aurinko toi lisäenergiaa...


Mukavaa viikonloppua!!!!!

1 kommentti: