sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Ruusukuume jatkuu...

Ruusuhulluus, se näyttää jatkuvan... Tänään en ole ruusujen kanssa puuhastellut, kastelua lukuunottamatta, mutta eilen meni vähän överiksi. Onneksi muutama ihminen muistutti minulle, että enhän minä pidä ruusuista - olin ihan unohtanut...

Ruusu 'Yellow Fairy'
Kuten edellisessä postauksessa totesin, en löytänyt paikalliselta puutarhalta ihastustani, vaikka se heidän nettisivuillaan olikin. Löysin etsimäni Hyvinkään Hankkijalta. Nettisivujen mukaan kyseistä kasvia piti olla 7 kappaletta... Riittävän suuri määrä, joten en viitsinyt soittaa ja varmistaa. Lauantaiaamuna kahdeksalta lähdin ajamaan kohti Hyvinkäätä, jotta olisin heti liikkeen avautuessa ovella ruusuostoksilla. Ja niitä oli siellä, kaikki 7 kappaletta :) Rullakosta keräilin heidät ostoskoriini. He eivät vielä kukkineet, nuppujakaan ollut, joten jos haluat nähdä, mitä hankin, niin kurkkaa täältä.

Ruusu 'Yellow Fairy'

Ruusu 'Yellow Fairy'
Näiden keltaoranssien Sahara-ruusujen lisäksi nostelin ostoskoriini punaisia ryhmäruusuja. He olivat hiukan paremmannäköisiä ja paremmassa kasvussa kuin Saharat, mutta ei heissäkään nuppuja ole.

Hyvinkäältä ajelin Järvenpäähän. Päätin katsastaa Järvenpään pihapalvelun tarjonnan, enkä pettynyt. Sieltä mukaan tarttui kahdenlaisia ryhmäruusuja, alla olevat 'Jazzit' ja 'Morning Sunit'.

Ruusu 'Jazz' 

Ruusu 'Jazz'

Molemmat ruusulajikkeet olivat mielestäni kauniin oranssinsävyisiä, mutta tänään kuvatessani sain todeta värin muuttuvan melko vaaleanpunaiseksi...

Ruusu 'Morning Sun'
 Joka tapauksessa ostosreissuni saldoksi tuli 19 ruusua. Hurja määrä, mutta ei vielä tarpeeksi. Kun sain ruusut ensin mallailtua paikoilleen, ennen istutusta, totestin, että 9 - 10 ruusua pitää vielä hankkia. Nyt pitää sitten katsella kiinnostavia oranssinvärisiä lajikkeita...

Ruusu 'Morning Sun'
Minä olen ostanut ruusuja kolmesta paikasta, paikalliselta puutarhalta, Hankkijalta sekä Järvenpään pihapalvelusta. Pakko sanoa, että ostopaikoissa oli huimat erot, vaikka myivät saman tuottajan taimia. Hankkija on ketjuliike, joka myy tuotteitaan edullisesti. Saharani kaivelin rullakon alahyllyltä, siksi ne eivät kovin kummoisia taimia olleetkaan, punaiset olivat ylähyllyllä, siksi ne olivat hiukan parempia. Järvenpäässä taimet kasvoivat maassa, jokainen taimi sai yhtä paljon aurinkoa kuin viereinen. Taimet olivat tottakai huomattavasti kalliimpia, mutta... Jos ei olisi tarvetta monelle taimelle, niin mieluummin olisin ostanut kaikki ruusut heiltä, niin olivat kauniita ja hyvinvoivan näköisiä. Ja kun vertaan paikallista puutarhaa ja Pihapalvelua, niin Pihapalvelu vie tässäkin tapauksessa voiton. Näiden puutarhojen kasveissa oli huima ero...

Ruusu 'Morning Sun'
Mukavaa alkavaa puutarhaviikkoa!!!!

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ruusuostoksilla

Ai minä vai, älä nyt hulluja puhu!!! Tälle pihalle ei mitään jaloruusuja tule... Koskaan ei pitäisi sanoa: "Ei koskaan"... Tänään siis todellakin kävin ruusuostoksilla...

Rakensin muutama vuosi sitten talon ja saunamökin väliin muotopuutarhan. Postaus siitä löytyy täältä. Alkuun minulla oli ideoita monivuotisista kasveista, joita istutan muotopuutarhan reunapenkkeihin. Mutta ei ollut rahaa jne... joten alkuvaiheessa kylvin sinne pioniunikkoa. Pioniunikko on ollut kiitollinen kasvatettava, koska sen ensimmäisen kylvön jälkeen sitä ei ole tarvinnut kylvää, vaan se on kylväytynyt ihan itsekseen. Joskin sitä löytyy muualtakin kuin penkistä...

Rikkaruohoja kulkuväylällä

Sitten löysin yhden aivan ihanan ruusun, oranssinvärisen... Olen sitä jo yrittänyt ostaa, tilata, vaan en ole saanut... Sille mietin paikkaa etupihan kukkapenkistä, perennojen seasta, mutta ei oikein sytyttänyt. Sitten keksin, että tuollaiset jaloruusut sopisivat ihan loistavasti tuohon muotopuutarhan reunalaatikkoon...

Onneksi löysin ko. ihastukseni paikallisen puutarhan nettisivuilta, ei tarvinnut pitkälle lähteä sitä hakemaan... Arvaat  varmaan, ettei sitä sieltä saanutkaan... No ei, heillä on pitkä lista, mutta vain osa listan kasveista löytyy puutarhalta. Mutta löysinpä jotain muuta...

Peittoruusu 'Yellow Fairy'

Ruusu 'Orange'
Ja mikä se suosikkini on ? En paljasta, ennenkuin löydän hänet ja saan ostettua. Huomenna lähden vähän kauemmaksi etsimään...

Mutta kun puutarhaliikkeessä käy, varsinkin tilipäivänä, niin ruusujen lisäksi mukaan tarttui pari perennaakin...

Isokaunosilmä

Koreatörmäkukka
Tuota kaunosilmää olen katsellut jo aiemmin, että se voisi muuttaa meille, mutta aina se on jäänyt ostamatta. Törmäkukkaa olen nähnyt vain sini-violettina, joka ei kolahda minuun, niin tämä valkoinen oli iloinen ylläri, joten pitihän sekin ottaa mukaan...

Mutta huomenna jatketaan muotopuutarhan kimpussa, jos saan hankittua ruusuja lisää... Ruusuinto on kova...

Mukavaa alkavaa viikonloppua!!!!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pioni ennustaa säätä

Pionit aloittivat kukintansa muutama päivä sitten ja sehän tarkoittaa, että rankkasateita luvassa... Aina ja joka vuosi, kun kerrattukukkaiset isot pionit kukkivat. Niin tänäkin vuonna :(


Onneksi kukat olivat niin tuoreita, niin terälehdet pysyivät kasvissa kiinni. Varret vaan hiukan taipuivat...  Suunnittelin vieväni pionilleni sateenvarjon, mutta en sitten vienytkään (naapurit olis pitäneet minua vielä hullumpana kuin tällä hetkellä)


Toivottavasti rankkasateet loppuivat tähän!!!!!

Keltavaleunikon kasvatin itselleni siemenestä ja se on kukkinut jo parina kesänä kauniisti. Tänä kesänä avautui elämäni ensimmäinen sinivaleunikko...

Sinivaleunikko

Kukan sävy on vaan yllättävän punertava, liila ehkä. Siemenestä tämäkin on kasvatettu, joten risteytymistä on tapahtunut jossain matkan varrella. Hauska tämäkin on, mutta voiko häntä sinivaleunikoksi kutsua ?

Sinivaleunikon vieressä kasvaa iso puska verihanhikkia. Sen väri on maaginen, upea, loistava punainen....

Verihanhikki

Mutta miksi hän ei avaa terälehtiään ihan auki, ei edes aurinkoisena päivänä. Muut hanhikit avaavat terälehtensä mansikankukkamaisesti, mutta tämä ei koskaan. Onko vika lannoituksessa, vai onko paikka liian varjoinen, vai ?  Tykkään hänestä silti!!!!

Jasmike
Eilisen sadepäivän kunniaksi päätin laiskotella koko päivän. Päätin lähteä Mäntsälään Saaren kartanoon katsomaan, onko heillä vielä erikoispelargoneja jäljellä ja mihin hintaan. Ja olihan siellä... Ostin 10 pelargonia, kaikki sellaisia, joita minulla ei vielä ole. Osa on ollut, mutta jo aikoja sitten kuolleita ja kuopattuja. Kasvit olivat halpoja (1,5 €/ kpl), mutta ei laatukaan ollut enää loistava. Harvassa kasvissa oli enää edes kukkia. Vaativat tehohoitoa, jotta niistä saa eläviä, kauniita kasveja. Voi olla, että kauniita niistä ei saa kuin leikkaamalla pistokkaiksi.

Kasvihuone on jo ennestään ihan täysi, joten vanhoja kukkivia kasveja joutui jättämään kasvihuoneen lämmön ja siirtymään ulos. Talon räystäs toivottavasti suojaa heitä pahimmilta rankkasateilta...


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Vihdoinkin lämmintä

Takana on muutama ihanan lämmin kesäpäivä!!! Voiko olla ihanampaa....

Ihana ylläri löytyi myöskin postilaatikosta viime viikolla. Olin voittanut KoivulaDesignin blogiarvonnassa käsintehtyä saippuaa :) Kiitos Suska!!!

Toinen iloinen asia: lämmityslaitteeni on vihdoinkin vaihdettu uuteen ja se TOIMII!!!! Tulihan siitä minulle iso lasku, vaikka sainkin pienen hyvityksen laitevalmistajalta. Mutta tyytyväinen olen uuteen laitteeseen, koska tämä uusi on huomattavasti hiljaisempi kuin vanha. Jossain vaiheessa minun pitäisi vielä saada käyttöönottokoulutus. Lyödäänkö vetoa, että joudun sitä vielä soittamaan perään ja vaatimaan sitä...

Mutta sitten ulos puutarhaan.... Takapihalla mumminpioni 'Festiva Maxima' on kukassa, vieressä akileija 'Crimson Star'...




Nämä ovat niin ihania!!!!!

Etupihalla onkin sitten enemmän kukintaa...

Etipihan kukintaa...

Keltasauramo, leviää kuin rikkaruoho

Keisarinkruunuja
Valkoinen penkki loistaas sekasotkuna. Pitää käydä ostamassa lisää perennatukia, etteivät kasvit pääse kaatuilemaan niin pahasti. Eivät ne enää tätä kesää auta, mutta ensi vuotta helpottavat...


Valkoisen penkin jatkona on uusi alppiruusupuistoni alku... Tänään istutin sinne viimeisimmät hankintani...

Tällä hetkellä takareunassa kasvaa 3 kookasta valkoista alppiruusua ja etureunassa 2 keltaista matalaa. Ja ihan edessä (kuvan vasen alanurkka) lamoherukkaa.

Tästäkin penkistä tulee L-kirjaimenmuotoinen ja olen jo päässyt kitkemis-kärräys-urakassa L:n sisäkulmaan asti... Kunhan saan muut kitkemishommat tehtyä, niin pääsen jatkamaan tätä penkkiä...



Kun haluaa hankkia eri lajikkeita tuohon penkkiin, niin siinä onkin ongelmaa kerrakseen... Nämä viimeisimmät hankinnat tein Riihimäeltä, Puutarhatalo Sydänmaalta. Heillä on laaja valikoima, vaikka en juuri sitä valkoista saanutkaan, jonka olisin halunnut. Heidän nettisivuillaan on kuvat kasveista ja omakohtaisia kokemuksia osasta rodoja. Kunhan puistoni etenee, käyn hakemassa heiltä lisää kasveja...

Tällaista kuuluu tännepäin tällä erää... Aurinkoista viikkoa!!!!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Avoimet puutarhat Lohjalla, osa 2

Nyt on taas sopiva hetki palata blogin pariin. Ulkona sataa vettä, joten kitkemään ei pääse ja lämmityslaitteen vaihtajat ovat työntouhussa, joten poiskaan ei voi lähteä. Hyvä aika siis palata sunnuntain tunnelmiin.

Sunnuntain kolmas kohteeni oli Jalavaranta, kesämökin puutarha. Jalavaranta näytti koostuvan kolmesta osasta. Ensin oli hyötytarha, laatikkopuutarha, enkä minä hölmönä tajunnut sen kuuluvat Jalavarantaan, joten siitä ei ole kuvaa.


Sitten keskellä huvimaja ruusupensaineen ja perennoineen.




Sinivaleunikon näin ensimmäistä kertaa elämässäni ja se on todella huikaisevan sininen. Ihana!!! Mutta sen verran ujo hän oli, että näytti katsojille vain takapuoltaan.


Tämä kaivonpumppu sai minut tajuamaan, että tuollainen pitää saada omallekin pihalle. Minähän nostan ämpärillä vettä kaivosta, mutta käsipumpulla homma kävisi huomattavasti helpommin. Hankintalistalle siis!!!


Sitten siirryin portaita alas mökkipihalle järven rantaan, niiden jalavien varjoon... Keskellä pihaa oli liuskekivin päällystetty alue ja sitä reunusti metallirajainen kukkapenkki.



Talon emännältä kuulin, että metallireunus ei ole pelkkä reunus, vaan maahan on upotettu metalliallas. Kuulemma muuten valtavankokoiset jalavat veisivät kaiken voiman maasta. On muuten ollut melkoinen homma upottaa tuo allas maahan.


Tämän ranta-alueen toisella sivulla (toisella ne jalavat) oli rakennettu kivistä pengerrys. Pengerryksen päällä kasvoi pieniä söpöjä kivikkokasveja.





Olipa ihastuttava puutarhakohde!!!! Kello oli niin vähän, että ehtisin kotimatkalla vielä poikkeamaan Kirsikkamäellä.

Sisäänkäynnin puolella ihmettelinkin, että mikä mäki tämä nyt on...


Mutta kun pääsin talon ohi, niin kyllä tämä on todellakin mäen päällä oleva talo. Kuulemma talon alapuolella oleva kallio on suojeltu, koska siitä alkaa Lohjan harju. Alempi näkyvä kivikko on itsetehty pengerrys, mutta ylempi on kalliota. Tällä pihalla saa liikuntaa, kun kulkee talolta alas hyötytarhaan.


Hyötytarha on laaja ja aidattu peurojen takia.


Kuvissa ei näy, mutta kasvihuone sijaitsee puolessa välissä rinnettä. Kasvihuoneessa kasvoi tomaatteja, kurkkua, melonia, munakoisoa, tomatilloa, mutta myös nektariinia, banaania ja lakritsia.

Nektariinipuu
Olisi kiva kuulla myöhemmin, miten nektariinin talvetus onnistuu. Siitä ei ollut vielä kokemusta emännällä.

Banaani

Lakritsi
Talon luona, rinteen päällä oli perennapenkit. Ja nehän minua kiinnostivat kaikkein eniten...



Ja vihoviimeisenä kuvana aivan mieletön istutus...


Valtavan kantoryppään keskelle oli istutettu verenpisaroita... Tähän kuvaan on hyvä päättää tämänvuotinen Avoimet puutarhat -postaus Lohjalta.

Kiitos kaikille ihanille ihmiselle, jotka avasitte porttinne puutarhaanne.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kotiinpaluu

Tämän postauksen piti käsitellä Avoimia puutarhoja, mutta päätinkin esin kirjoittaa kotiinpaluustani. Melkein viikon poissaolon jälkeen pihalta löytyi uusia kukkia... En tietenkään heti rynnännyt kameran kanssa kierrokselle, kunhan vaan ihailin...

Taatankurjenmiekka

Keisarinkruunu -liljoja, oikeaa nimeä en nyt muista



Näitä ihaillen oli tyhjentelin autosta viikon matkatavaroita... Muutaman roskan vein roskasäiliöön ja silloin näin pienen punaisen pilkahduksen... Minun atsaleani ensimmäiset kukat :) Tätä olen odottanut viime kesän istuttamisesta lähtien... Useammassa kasvissa oli nuppuja, mutta nupuista avautui vain uusia lehtiä. Olin pettynyt, mutta suuntasin toivoni jo ensi kevääseen. Joten nämä punaiset kukat olivat todellinen yllätys!

Atsalea 'Nabucco'
Yhä haltioissani lähdin takapihalle katsomaan, kuinka nuupahtaneita tomaattini olivat. Ne kun olivat olleet koko lomani ilman kastelijaa, koska täytin altakasteluruukut ennen lähtöäni ja kastelin mullan hyvin. 

Siellä alkoivat ikävyydet... Potagerin porttikaari oli ihan vinksallaan, vaaleanpunaisen penkin tausta-aita nurin (se kaatuu todella helposti), kasvihuoneen oven edessä oleva painava vesivanerilevy on nurin, kaalilaatikon harso repsotti maassa. Mitä täällä on tapahtunut ????

Ja sitten, siirsin oveneduslevyn pystyyn kasvihuoneen kulmalle, näin pahimman katastrofin....



Kasvihuoneen yksi seinälevy oli lähtenyt irti. Miten tämä on mahdollista ? Onko täällä ollut niin hirveä myrsky, että tuulen pyörre on saanut tuon levyn irtoamaan.  Vaikea kuvitella minkään eläimen tuollaista tehneen, vaikka ovi olikin auki. Jätän kesäaikaan oven auki, kun lähden reissuun, mutta nostan levyn oven eteen estämään eläinten pääsyn kasvihuoneeseen.

Eipä siinä muu auttanut kuin hakea hanskat käteen ja kiinnittää levy takaisin paikoilleen. Lisäsin kiinnitysklipsuja, jotta katastrofi ei toistuisi.

Muutama pelargoni oli tipahtanut hyllyltä alas. Onneksi vain yksi oli katkennut, siitä laitoin tietenkin pistokkaan juurtumaan. Pahaa mieltäni helpotti hiukan kasvihuoneessa alkanut kukinta...

Pelargonit 'Muolaa', 'Bobberstone' ja 'Good Vibrations' kukassa

Pelargonit 'Kaisa Kallio', Jips Pips' ja 'Anita'
Takapihan kukkapenkissäkin oli herätty kukkimaan, kun sinne kerkesin kasvihuoneen korjauksen jälkeen. 

Akileija 'Crimson Star'

Harjaneilikka
 Pääsen onneksi nauttimaan edes yhden harjaneilikan kukasta, vaikka rusakot hotkivat suurimman osan harjaneilikoistani maantasalle keväällä. Kohta pitää kylvää ensi vuonna kukkivat harjaneilikat.

Harjaneilikoiden vieressä oleva siemenkasvatukseni oli myös aloittanut kukinnan. Lapussa lukee pipo. Ehkäpä tämä onkin sellainen. Väri on ainakin hauska violetti. Sopii hyvin harjaneilikan viereen.

Pipo
Että tällainen kotiinpaluu tällä kertaa. Iloa ja huolta. Huomenna pääsenkin kitkemään, sen verran löysin rikkiruohoja pihakierroksella. Mukavaa alkanutta viikkoa!