torstai 25. toukokuuta 2017

Kiire, kiire...

Huh, huh, tekemistä ja menemistä riittää ihan tuhottomasti... Tuntuu, että en ole ehtinyt kotona olemaan, tai jos olen kotona, niin pitää painaa töitä...



Viime viikolla oli Annalan taimitori Helsingissä, jossa käväisin pikaisesti. Sieltä mukaan tarttui muutama pelargoni ja perenna. Ihan kohtuullista siis :) Sitten viikonloppuna oli serkkutapaaminen Somerolla, sitten vierailin ystävän luona, oli pitkää iltakokousta, oli tyhyiltaa.


Kaiken tämän kiireen keskellä tuli eteen muitakin ongelmia. Kun palasin viime sunnuntaina kotiin, piti lämmityslaitteeni taas epämääräistä kovaa ääntä. Silloin olin niin väsynyt, että en yksinkertaisesti jaksanut perehtyä asiaan. Maanantaina kuuntelin ja arvioin ääntä ja minun valistunut arvioni on, että sieltä on taas kompressori hajalla. Ja sehän vaihdettiin vasta 2½ vuotta sitten ja maksoi lähes 4 000 €, että silleen....

Maanantai-iltana tilasin huollon netin kautta ja tiistai aamuna minulle jo soitettiin firmasta. Käskivät tekemään vakuutusyhtiöön vahinkoilmoituksen ja sen jälkeen soittamaan takaisin. Tein työtä käskettyä ja sainkin keskiviikkona vakuutusyhtiön korvauspäätöksen: omavastuu 200 € sekä ikävähennys 72 %!!!!


Vakuutuspäätöksen saatuani keskiviikkona yritin soittaa saamaani numeroon, jotta saisin lämmityslaitteelle vika-arviokäynnin, mutta nytpä ei numerosta vastattukaan, vaikka useita kertoja yritin soittaa. KIVA!!!

Tänään on pyhäpäivä, joten huomenna jatketaan soittamista. Jos en heti aamusta saa ketään kiinni, niin soitan firman vaihteeseen. En suostu elämään ilman lämmintä vettä kovin kauaa. Tai no, olen laittanut iltaisin lämmityslaitteen päälle hetkeksi, jotta sähkövastus lämmittää veden (kompressori ei mene heti käynnistyksen jälkeen päälle). Tällä tavalla selviän kyllä, mutta kyllä ärsyttää... Olisi muutakin ajateltavaa, suunniteltavaa, rahanmenoa jne...


Valitusvirren jälkeen jotain positiivistakin. Kaikki kuvien tulppaanit kukkivat tällä hetkellä puutarhassani. Ja kaikki tulppaanit kukkivat nyt jo toista tai jopa kolmatta kertaa, ilman että olen tehnyt sipuleille yhtään mitään. Ja kaikki tulppaanit olen hankkinut Lidlistä. Vaikka Lidlin lumikellot ja krookukset tuottivat pettymyksen tänä keväänä, niin tulppaanit pelastavat kaiken.

Lisää tulppaneja on nupuillaan valkoisessa penkissä ja vaaleanpunaisessa kivipenkissä. Ehkä minun pitäisi rohkaistua hankkimaan tulppaaneja vielä enemmän, koska ne ovat yllättäneet minut näin positiivisesti.

2 kommenttia:

  1. Kurja juttu kompressorin kanssa, toivottavasti vika saadaan pian korjattua

    VastaaPoista
  2. Huh, voin kuvitella milta tuntuu olla ilman lämmintä vettä :(. Tuo ikävähennys kuulostaa aika hurjalta, miten voi noin nuorella laitteella olla 72%.

    VastaaPoista