sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kylmää ja sateista

Sain juuri kaksi veroilmoitusta, henkilökohtaisen ja yrityksen, tehtyä ja lähetettyä. Se on oikeastaan aika kätevää, kun lähettämisen voi tehdä netin kautta. Ei niissä nyt hirveästi täytettävää ollut, henkilökohtaiseen lisäsin työmatkakulut ja tulonhankkimisvähennyksiä sekä kotitalousvähennyksen viime kesäisestä salaojaremontista. Se olikin haastavin asia, mutta ei mikään vaikea. Nyt voin taas odotella joulukuuta ja veronpalautuksia...

Mieli tekisi lähteä ulos, mutta vettä sataa kaatamalla, joten unohdettakoon se. Onneksi jaksoin keskipäivällä käydä hetken verran kitkemässä etupihan kukkapenkkiä. Perennat eivät kauhesti vielä kasva, mutta rikkaruohot sitäkin paremmin...

Kylminä ja sateisina päivinä on mukava istuskella sohvannurkassa ja tehdä pihasuunnitelmia... Katsoa tietokoneen kautta puutarhaohjelmia ja ottaa niistä virikkeitä. Mainittakoon esimerkiksi Mtv3:n ohjelma Keidas. En pidä Maria Nordinista, mutta muutamia aivan mahtavia ideoita hänellä on ollut. Esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa hän teki Katarina Sourin ateljeen eteen keitaan, jota koristi liila, moniruutuisen ikkunan poka, johon Nordin sitoi kukkaruukkuja roikkumaan. Ja seuraavassa jaksossa hän teki Tommi Korpelan isän pihalle lahopuutarhaa eli istutti kukkia koivutukin sisään koverrettuun tilaan. Hieno idea, jonka tahtoisin toteuttaa... Mutta minuun taisi siinä iskeä piheys, käytän mieluummin koivutukin (tai haapatukin) polttopuuna talvella, koska kukkia voi istuttaa maahankin. Mutta kiinnostavia ideoita kaikesta huolimatta!!!!

Viikon aikana on säistä ja töistä huolimatta kasvihuone edennyt, siis olen kaivanut kuoppaa perustuksille. Nyt on pintamaa pois...Mutta vielä riittää kaivettavaa... Toisesta reunasta löytyi niin hyvännäköistä multaa, etten halunnut kärrätä sitä pirtin taakse, vaan halusin hyödyntää sitä. Niinpä kävin ostamassa turveharkkoja ja reunustin uutta kukkapenkkiä vaaleanpunaisille kukille... Pohjustin kukkapenkin suodatinkankaalla, vaikka juurimatto olisi ollut parempi vaihtoehto koivunjuurien takia, ja kärräsin muutaman kuorman multaa siihen. Pinnalle laitan uutta tuoretta, lannoitettua multaa, jonka tilasin Metsäpirtiltä.


Tämän vaaleanpunaisen kukkapenkin lisäksi aion tehdä ison kukkapenkin etupihalle. Se alkaa saunamökin ovelta ja päättyy liiterin eteen. Pituutta penkillä on 10 - 15 metriä. Se on siis valtava, enkä omista niin paljoa perennoja. Joten miten täytän sen, muulla kuin rikkaruohoilla. No onneksi olen innostunut tuosta taimikasvatuksesta ja joitakin lajeja on vähän liikaa. Taustalle tulee pitkiä tummanpunaisia auringonkukkia, ja etualalle reunuspäivänkakkaraa, 5 lajia unikoita, keltasääkukkaa, perhoskukkaa, leukoijaa, punaista ja valkoista tupakkaa (innostuin ja nyt niitä on melkein 40 purkillista) ja sitten vielä omia kehäkukan ja kirjokakkaran siemeniä voi heitellä sopiviin väleihin. Luulenpa, että näillä siemen- ja taimimäärillä saan isommankin kukkapenkin täytettyä. Mutta ensin pitää kärrätä multaa ja tehdä se kohopenkki.

Pieni määrä taimia...
Innoissani olen seurannut kylmäkäsiteltyjen perennansiementen itämistä. Parhaiten ovat itäneet maatiaisritarinkannuksen siemenet, ne itivät jo jääkaapissa. Seuraavaksi parhaiten ovat itäneet ranskantulikukat. Ja muutama alku on myös loistosalviassa, akileijassa, tähtililjassa, tähkähietaliljassa, tarhakukonkannuksessa, metsäkatkerossa, sadepäivänhatussa (saattaa olla myös sädepäivänhattu). Mutta moni laji on vielä itämättä... Orvokkini on vihdoinkin aloittanut kukintansa. Ihan se ei ehtinyt vapuksi, mutta ei se mitään. Ensimmäisissä samettikukissa on myöskin nuput, mutta ei niitä uskalla vielä ulos viedä, kun jatkuvasti on yöpakkasia.

Ensimmäiseni
Toivottavasti tulee pian kesä... Ainakin eilinen jo enteili sitä, kun aurinko paistoi ja satoi vettä...


Harvoin näkyy kokonainen sateenkaari


1 kommentti:

  1. Vaikuttaa siltä, että sulle tulee kesäksi oikein hieno kukkapenkki ! Jään mielenkiinnolla odottamaan kuvia. =)

    VastaaPoista