torstai 7. maaliskuuta 2013

Minustako trapetsitaiteilija ????

Olen saanut Isän kylään moottorisahan kera. Tarkoituksena hänellä on kaataa muutama iso haapa ja yksi iso kuusi. Kuusi oli kaadettu kauniisti naapurin pellolle, lupa kaatoon oli pyydetty jo syksyllä.


Minä sain tehtäväkseni kantaa latvan runkopuut pois pellolta, tukkisaksilla se kävikin kätevästi, paitsi että... Puu oli kaadettu pellolle, jossa on noin puoli metriä lunta. Mukavaa kahlata polvia myöten lumessa, mutta onneksi sain vinkin helpommasta kulkutavasta. Ohje kuului: "Kävele havujen päällä, niin et uppoa!" Ohje auttoi, mutta ei se helppoa ollut, tasapainoni ei ole kaikkein parhaimpia. Pyöreät oksat olivat liukkaita saappaan alla, eikä havumatto ollut tasainen, joten tasapainoa tarvittiin. Muutaman kerran tipahdin trapetsilta (havujen päältä), ja silloin upottiin niin, että oli pakko tiputtaa pöllit kädestä, että sain keinoteltua itsensä ylös hankikuopasta. Mutta niin vain tuli pöllit kannettua pois pellolta. Enhän minä niitä kaikkia kantanut, tyvipöllit olivat aivan liian painavia, mutta kaikki latvapöllit kyllä.

On muuten tosi valoisa koivikko nyt pirtin päädyssä. Minä harvensin sitä viime syksynä ja nyt kuusen ja parin koivun kaadon jälkeen se on todella valoisa.


 
 
Tähän muodostuu aivan upea "sireenimajan" paikka. Ideoita piisaa, mutta toteutus siirtyy ainakin kesään 2014. Ensi kesänä ei kaikkea ehdi!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti