maanantai 11. helmikuuta 2013

Käsityövalot asennettu

Koko sen ajan mitä olen täällä asunut, olen vaikeroinut yläkerran huonoja valoja. Käsityöpöytäni ovat seinän vieressä ja valo tulee selän takaa. Syksyllä päätin saada aikaan muutoksen - pohdin ja surffasin netissä - ja lähdin käymään Tuusulassa. Siellä on varsin laaja valikoima erilaisia valaisimia ja kehuttiin asiantuntevaa palvelua. Kävin ja löysin sopivat led-spotit. Ne olivat pinta-asennettavia ja matalia. Mutta niitä ei ollut tarpeeksi, joten tilasin. Luvattiin parin viikon sisään, mutta vasta viime perjantaina 4 kuukautta tilauksesta, minulle soitettin, että nyt ne olis tullu, vieläkö on tarvetta.

Ja tarve oli edelleen. Tänään sitten ajelin hakemaan valaisimia. Mutta, mutta, mutta... Eivät ne olleetkaan sellaisia, mitä piti. Niitä ei saanut ketjutettua, asentamiseen olisi tarvittu sähkömies, muuntajat olisi jääneet näkyviin. Voi rähmä!!!! Mutta myyjä oli erittäin asiantunteva, hän halusi oikeasti auttaa ratkaisemaan ongelmani.

Ensin hän tarjosi spottikiskoa. Sen tyrmäsin liian korkeana, mutta sitten kolahti. Led-lista, ei mikään pistevaloja tuottava, vaan loisteputkimainen. Valolistaa myytiin metrin pätkinä ja 0,5 metrin pätkinä. Niitä pystyi yhdistämään, ja valaisin on kiinni tavallisessa pistorasiassa. Minulla ei ollut pöytien mittoja mukana, joten ostin yhden molempian pituuksia.

Valolista oli helppo asentaa, tarvittiin vain 3 ruuvia, joilla seinäklipsit kiinnitettiin. Ja sitten lista asetettiin klipseihin. Todella helppoa!!!!


Kuva ei ole kovin häävi, mutta siitä näkyy valolistan koko. Valoteho on hyvä. Lyhyemmän listan aion vaihtaan pidemmäksi, ja lyhen sijoitan ompelukonepöydän päälle. Toisen lyhyen aion sijoittaa kangaspuiden päälle. Eli Tuusulaan matkataan kolmannenkin kerran ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti