maanantai 8. lokakuuta 2012

Puutarhavierailulla Naantalissa

Vietin aurinkoisen viikonlopun Naantalissa koulutuksessa. Mukava ja rentouttava viikonloppu, mutta koko ajan oli huono omatunto, kun ei ollut kotona pihatöissä, vaikka aurinko paistoi. Ehtiihän niitä, ehkä ja toivottavasti...

Mutta tässäpä muutama kuva Naantalin Kultarannasta. Enpä tiennytkään sen olevan muotopuutarha. Pieni sellainen, mutta kuitenkin. Lisäksi siellä oli laajoja nurmikenttiä, ihania paviljonkeja... Daaliat ovat suosikkejani ja niitä oli paljon. Osalla oli korkeutta lähes pari metriä, osa vähän matalampia. Kannaa oli käytetty erilaisissa istutuksissa, mutta ne eivät enää kukkineet. Samoin ruusujen kukinta oli lähes ohi. Mutta mitä siitä...






Kultaranta on mielenkiintoinen paikka. Joskus voisin kiertää sen uudelleen, mutta sellaisena aikana, kun Presidenttipari ei ole paikalla. Silloin ilmeisesti pääsee vapaammin kiertelemään ja laajemmalla alueella. Ja tietenkin menisin sinne kesällä, heinä- tai elokuussa, kun kaikki kukat kukkivat. Muutenkin Naantali vaikutti kiinnostavalta, kesäinen päivä kävellen ja katsellen. Sen toteutan joskus....

1 kommentti: