perjantai 20. heinäkuuta 2012

Huussi muuttaa

Tonttini sivulla, kainosti kuusten suojissa on asunut vuosikymmeniä huussi. Ei se varmaankaan ole ollut käytössä vuoden -87 jälkeen, papereiden mukaan silloin on saunamökkiin rakennettu vesiklosetti. Mutta ei huussi siltikään tyhjä ollut, edellinen omistaja oli käyttänyt sitä puutarhavajana, toisaalta myös muurahaiset olivat vallanneet sitä omaan käyttöönsä. Sekä huussin ulko- että sisäpuolella oli puolimetrinen keko.


Huussi ei todellakaan ollut pihan kaunistus, joten siitä päätettiin päästä eroon. Köysi kiinni huussi otsalautaan ja toinen pää auton vetokoukkuun ja menoksi. Ja komeastihan se kaatui ja lähti liikkeelle. Tällä hetkellä huussi on paraatipaikalla talon etupihalla odottamassa, että muurahaiset kaikkoavat ja huussin voi purkaa.


Nyt sitten alkaa suunnittelu, että mitä huussin paikalle. Itse asiassa haluaisin, että huussin ympärillä kasvaneet kuusetkin kaadettaisiin -en pidä kuusista- mutta, silloin tontiltani olisi suora näköyhteys naapurien terassille. Joten tätä asiaa pitää pohtia kunnolla, vielä minulla ei ole siihen ratkaisua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti