tiistai 21. helmikuuta 2012

Kuka on kulkenut pihallani ?????

Olipa apea tunne huomata jonkun käyneen katsomassa pihallani. Se joku oli kävellyt pihatietäni kohti tupaani, tullut pihalle asti, mutta kääntynyt sitten ympäri. Oliko hän halunnut vain tutustua pihani lumitilanteeseen vai oliko hän hämäräpuuhissa??? En tiedä, mutta minut tämä kulkija säikäytti. Taloni on usein tyhjillään, koska olen paljon liikenteessä, enkä halua kenenkään tunkeutuvan luvatta kotiini. Tuli tunne, että murtohälyttimet pitää saada.

Netti on siinä mielessä hyvä väline, että asiasta löytyy paljon tietoa, varsinkin kauppiaiden sivuilta. Mutta puolueetonta tietoa, sitä olikin vaikea löytää. Olin yhdeydessä vakuutusyhtiööini, jossa suositeltiin lueskelemaan Vakuutusyhtiöiden keskusliiton, SVK, sivuja. Sieltä löysinkin taulukon SVK:n hyväksymistä laitteista ja niiden asentajista. Ainoa ongelma oli, että osa hyväksynnöistä oli mennyt jo vanhaksi. Minulle tuli tunne, että lista ei ole ajantasainen. Niinpä päädyin vakuutusyhtiön suosittelemaan Verisure-hälytinjärjestelmään, johon kuuluu myös palovaroitin.

Turvallisuuden tunteesta joutuu ikävä kyllä maksamaan paljon, laitteet 595 € sekä 33,50 € kuukaudessa hälytyspalvelusta. Mutta toisaalta, sitä turvattomuuden tunnetta, joka syntyy kotimurron yhteydessä, niin sitä ei voi korjata rahalla. Ulkonäöllisesti hälyttimet eivät häiritse sisustustani, ainoastaan liiketunnistin/kamera on ikävännäköisenä keittiössäni, mutta sanoisin silti, mitä välii. Turvallisuus ennenkaikkea!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti