perjantai 16. joulukuuta 2011

Leipomishimo iski

Juuri niin kävi. Olin luvannut tehdä jouluksi lusikkaleipiä. Olin suunnitellut tekeväni ne lauantaina, ainoana vapaapäivänä. Eilen kuitenkin alkoi leipomishimo ja aloitin lusikkaleivistä. Niitä pidetään työläinä valmistaa, joten ajattelin haihduttaa himoni tekemällä niitä. Voi että, se leipominen oli kivaa. Himot eivät hävinneet. Ja mihin ne himot oikeesti kohdistuu, no siihen, että leipoisin leipää leivinuunissa. Ei siis mikään pikkujuttu. Koko eilisen illan googletin ja luin, googletin ja luin. Parasta tietoa leivinuunileipomisesta löysin kotikokki.net-sivustolta. Ymmärrän tietysti, että sellaista selkeää "tee nyt näin"-sivustoa ei voikaan olla, koska leivinuunit ovat yksilöitä.

Tänä aamuna etsin vielä kirjaston sivuilta leipä-kirjoja ja ruokatunnilla marssin kirjastoon sellaisia hakemaan. Kiitos erittäin pätevän ja auttavaisen kirjastonhoitajan sain käsiini Jaakko Kolmosen kirjan leivinuunit ja uuniherkut. Siinä on erinomaista tietoa erilaisten leivinuunien toiminnasta ja muutamia reseptejä, linkki kirjan sivuille http://www.kokkikolmonen.com/tuotteet.html?id=10/345

Kirjan ohjeilla en kuitenkaan aio leipoa, vaan ravintoraision nettisivuilla oli pari kiinnostavaa leipäohjetta, helppo kauraleipä ja ruisleipäset. Ja jos vielä jaksan ja leivät onnistuvat, niin sitten teen joulupullia ja lopuksi laitan riisipuuron hautumaan jälkilämmölle. Pitäkäähän peukuja, että onnistuu!!!!!

1 kommentti:

  1. Peukkuja! Mikään ei voita vastaleivotun leivän tuoksua ja makua! Ja kyllä ne pullakin maistuu. Itsellä ei nyt taida olla energiaa moiseen, mutta jouluisia tuoksuja saa kai laittamalla valmispiparin mikroon :D

    VastaaPoista